Kaunis ja Terve iho merten takaa!

Olipa kerran kaukaisessa maassa kaksi tiedemiestä, jotka etsivät terveen ihon salaisuutta. Vuosia he työskentelivät laboratoriossa tutkien ja testaten tiettyjen ihosairauksien kemiallisia ja biokemiaallisia ominaisuuksia.

Vuodet tuottivat tulosta, ja tutkimuksillaan he onnistuivat kehittämään AHA- ja PHA-happoja, jotka hellävaraisesti, mutta tehokkaasti, kuorivat ja uusivat  ihoa. Tulokset puhuivat puolestaan ja tuotteet saivat oikean koostumuken, pakkauksen ja nimen.

Exuviance oli syntynyt.

Tarinan tiedemiehet ovat Tohtori Van Scott ja Tohtori Yu, jotka tapasivat 1969 Temple University –yliopistossa Yhdysvalloissa. NeoStrata/Exuviance yriksen tiedemiehet perustivat 1988 Pricetoniin New Jerseyiin. Tuonne kaukaiseen paikkaan pääsin matkustamaan elokuun loppupuolella ja näkemään sen, miten tämä kaikki on mahdollista.

Ennen matkakuvia haluan jakaa oman kokemukseni sarjasta.

Itse tutuistuin Exuvianceen vuonna 2012 ensimmäisen työpaikkani ansiosta. Se oli rakkautta ensimmäisesta hoidosta lähtien. Miten joku hoito voikaan saada ihon hehkumaan heti ensimmäisen hoidon jälkeen? Hieman AHA-kuorinta nipisteli iholla ensimmäisellä kerralla, mutta säännöllisten hoitojen myötä ei kuorinta enää  tunnu ikävältä. Vuosien varrella olen saanut tuotesarjan tuotteet haltuun ja onnistunut löytämään ratkaisua asiakkaiden erilaisiin iho-ongelmiin. Itselläni on monta eri tuotesuosikkia tästä sarjasta seerumeista puhdistukseen ja meikkivoitesta naamioihin. Näistä voikin kirjoittaa ihan oman juttunsa!

I <3 NYC

Sateisena elokuun päivänä saavuin JFK:n lentokentälle. Tämä kaupunki on yksi lempikohteissa, jonne tulee matkustettua aivan liian harvoin – viimeisestä käynnistä oli kulunut jo seitsemän vuotta! Heti en kuitenkaan päässyt sukeltamaan Times Squaren ihmismassaan, vaan nokka suuntasi Hudson-joen toiselle puolelle New Jerseyiin.

Princetonissa pohjoismainen yhteistyö osoitti taas voimansa, kun kosmetologit Suomesta, Ruotsista, Norjasta ja Tanskasta kokoontuivat saman katon alle kuuntelemaan luentoja ja keskustelmaan niin tuotteista kuin ihonhoidon ongelmista. On ihana huomata kuinka kosmetologit ovat innoissaan omasta työstään, tuotteista ja kantavat huolta asiakkaidensa ihonsa. Yksi parhaista anneista reissussa olivat juuri nämä keskustelut seminaarin aiheiden ympärillä.

 

 

Suomesta oli edustettuna 8 reipasta Exuviance-kosmetologia ja myyntiedustajamme Lauri.

Laboratoriossa vierailessa valkenee millaisen testauksen tuotteet käyvät läpi ennenkuin ne päätyvät meidän kosmetologien käsiin ja asiakkaan kylpyhuoneen kaappiin. Vuosien testausta, jotta sinä voit saada kimmoisan, kauniin ja terveen ihon! Exuviance on todella lääketieteellisesti kehitetty ihonhoitojärjestelmä.

Tiiviiden seminaaripäivien ja laboratoriakierroksen jälkeen suuntasimme Ison Omenan sydämeen ja pääsimme nauttimaan niin musikaalista, shoppailuista ja kollegoiden seurasta. Mahtava porukka, parhaimmat tuotteet ja uutta puhtia työnteköön – kiitos Exuviance!

Ihmisvilinää Times Squarella

 

Soho, Chelsea, Village – Ihanaa naapurustua Manhattanilla. Kahviloita, baareja, stand-upia ja shoppailua 

Kaupunki täynnä elämää. New York Style pizza on vaan niin hyvää! Toimii välipalana, iltapala tai ihan muuten vaan. Kannattaa myös tehdä kierros Little Italyn tuntumaan ja kierrellä parhaat pizzapaikat vaikka opastetulla kierroksella!

Ihoasi ilolla ja ammattitaidolla hoitaen, Jaana