Easter Egg – etsivä löytää ilon!

Tiedätkö mitä tarkoittaa Easter Egg? Suomennettunahan se tarkoittaa pääsiäismunaa, mutta englanniksi Easter Egg tarkoittaa myös viestiä, joka on piilotettu esimerkiksi elokuvaan tai vaikka tietokoneen koodiin. Nämä ovatkin kivoja iloisia yllätyksiä löytäjälleen ja saavat hymyn huulille. Viime aikoina olen sukeltanut kotosalla Disney elokuvien syövereihin (kiitos lapsien) ja viihdyttäviä ne ovat myös aikuisille katsojille, kun voi bongailla ”pääsiäismunia” elokuvista. Disney käyttääkin elokuvissaan viittauksia toisiin Disney elokuviin esimerkiksi taustalle piilotettujen esineiden tai hahmojen kautta. Pidä siis silmät ja korvat auki maailmalle ja voit löytyy mukavia yllätyksiä!

Hyvää pääsiäistä siis sinulle! Pääsiäisen teemaan jatkaen ja kevättä ajatellen, niin kevät ja pääsiäinen ovat myös uudistumisen aikaa. Huhtikuun teemana meillä on ”Age Well” eli ”Ikäpositiivisuus” ihon näkökulmasta. Anti-age käsite on juurtunut syvälle meidän mieliimme etenkin, kun puhumme kosmetiikasta ja vaikuttavista aineista. Me Hemmassa puhumme ihon hyvinvoinnin edistämisestä. Ajatus pehmeästä vauvan peppuihosta on sinänsä ihana, mutta täytyy myöntää todellisuus, että iho on jatkuvasti uudistuva, tuottaa uusia ihosoluja ja ympäristötekijät, omat geenit sekä hormonit vaikuttavat sen toimintaan.

Se, että tunnemme ololle kotoisaksi omassa ihossamme on tärkeää. Se, että tuemme ihon terveyttä ja annamme sille hoitoa ja huomiota on olennaista – onhan iho meidän suurin elimemme ja vuorovaikutuksessa ympäristön kanssa suojellen meitä muun muassa taudinaiheuttajilta! Ole siis armollinen ihollesi ja hoida sitä huolella! Ikääntyminen on väistämätön osa elämää ja sinällään hyvin kaunista ja positiivista. Well-aging tarkoittaa siis sitä, että keskitymme hoitamaan ihoa ja saamaan parhaat puolet esiin iästä riippumatta. Terve ja hyvinvoiva iho on pääasia.

Retinol peeling – kuorintahoito

Huhtikuun hoitona haluamme nostaa esiin ”Retinol peeling”-kuorintahoidon. Ihoa vahvistava A-vitamiinikuorinta on tehokas ja nopea kuorintahoito. 1% retinolia yhdistettynä CitraFill-aineeseen kuorivat ihoa, parantavat ihon rakennetta ja sävyä sekä tuovat sille kirkkautta ja jäntevyyttä. Hoito sopii häivyttämään ikääntyvimisen merkkejä, pintajuonteita ja epätasaista pigmentaatiota. Lisäksi se parantaa ihon rakennetta, antaa uutta hehkua ja tuo helpotusta akneen ja ihon rasvaisuuteen.

Hoidon kulku
Hoitolassa kosmetologi tekee alkupuhdistuksen iholle ja sen jälkeen levittää kuorinta-aineen iholle. Kosmetologi seuraa ihoa sen aikaan, että kuorinta-aine on imeytynyt ihoon ja ärsytyksen merkkejä ei ole ilmentynyt. Iholle ei laiteta meikkiä eikä aurinkosuojaa. On tärkeää, että iho ei ole altistettuna auringon valolle, kun kuorinta on kasvoilla. Asiakas pesee itse kasvot kotona 4-6 tunnin jälkeen, jolloin ylimääräinen kuorinta-aine poistuu kasvoilta. Mikäli hoito on tehty illalla, niin kasvot voi pestä seuraavana aamuna. Kuorinnan vaikutus heikkenee kuuden tunnin jälkeen, joten kasvojen pesua ei tarvitse kiirehtiä. Herkällä ja ohuemmalla iholla on kuitenkin suositeltavaa pestä kasvot neljän tunnin jälkeen, ettei iho ärry. Pari seuraavaa päivää ovat ihon kanssa mieluisia, kun iho on bingottunut tasaiseksi ja huokosia ei näy. Sen jälkeen iho kuoriutuu pikku hiljaa hilseilemällä. Pesu Gentle Cleansing Cremellä eli puhdistusmaidolla on suositeltavaa, Ultra Restorative kosteuttaa illalla ja aurinkosuoja päivällä takaavat loistavat tulokset!

 

Mukavaa ja uudistuvaa aikaa sinulle!

  • Jaana / Kauneushuone Hemma